Siihen
aikaan antoi koutsi käskyn, että kaikkien atleettien oli lenkillä käytävä. Tämä
treeniviikko oli kahdeksas ja tapahtui Niinistön ollessa Suomen
käskynhaltijana. Kaikki menivät urheilemaan, kukin omalla tavallaan.
Niin myös Elina
lähti Helsingistä, Uudenmaan kaupungista ja meni tasamaan leiriä varten
Seinäjoelle, Etelä-pohjanmaalle, sillä hän kuului häjyjen sukuun. Hän lähti
sinne yhdessä suunto ambitin kanssa, joka reiksteröisi kaiken. Heidän siellä
ollessaan, tuli sprinttien aika ja hän sprinttasi 10 kertaa, meni kotiin
syömään, koska hän oli nälkäinen ja lähisikalan siat oli jo lahdattu.
Sillä
seudulla oli vanhemmat sisällä lepäilemässä. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Elina
ja hienhaju ympäröi heidät. Pelko valtasi vanhemmat, mutta Elina sanoi heille ”älkää
peljätkö, pyykkikoneesa on pikaohjelma.” Ja samalla hetkellä hienhaju Elinan ympärillä
voimistui ja vanhemmat huokaisivat ”onneksi on suihku ja pyykkikone”.
Kun Elina
oli mennyt suihkuun, vanhemmat huokaisivat helpotuksesta ja riisuivat kaasunaamarinsa.
Mutta Elina kätki kaiken treeninsä ambitiin ja tutkiskeli sitä. Koutsi huokaisi
helpotuksesta, koska kaikki oli juuri niin kuin hän oli käskenyt.
********************************************************************
Tasasella - flat sprints |
*******************************************************************
In those days Coach issued a decree that all athletes should do exercise.
This was the eight week of training that took place while Niinistö was the
president of Finland. And all athletes went to their own excercises.
So Elina also went up from the town of Helsinki in Uusimaa to
Etelä-Pohjanmaa to Seinäjoki because she belonged to the house and line of
ostrobothnian knifefighters. She went there with her Suunto ambit that should
all register. While they were there, the time came for the sprints and she gave
her all to them. She went home, because she was hungry and because all the pigs in
the piggery nearby were already slaughtered.
And there
were parents living in the house nearby. Elina appeared to them, and the scent
of sweat surrounded them, and they were terrified. But Elina said to them, “Do not be afraid. There is a good
washing machine here with a quick program” Suddenly the smell around Elina strengthened
and parents praised saying “thankfully there is shower and the washing machine”
When Elina had gone to shower, the parents
sighed for relief and took off their gas masks.
But Elina
treasured up all these things in her Suunto Ambit. The coach glorified and praised for all the things he had heard and seen, which were just as he had told.