maanantai 3. helmikuuta 2014

Roppa antaa ja roppa ottaa / Body gives and takes

Tammikuu meni pienesä flunssanpoikasessa, en ollut oikein sairas mutten oikeastaan tervekään. Tein työkeikkaa pohjanmaalle, treeni kulki välillä ja sitten taas ei. Takkuista menoa, kunnes. Pari päivää treenasin oiken napakasti, maanantaina tuli hyvä juooksutreeni kauniissa säässä ja mieli korkealla, tiistaina 2h kuntopyörällä ja keskiviikkona nousi 40 asteen kuume. Voi lutuna. Siinäpä ei auttanu kun tutista täydessä varustuksessa, pipo päässä, hanskat kädessä,sormet tunnottomina. Sen olisin vielä kestänyt, mutta en sitä päänsärkyä, joka olis parhaiten lähtenyt giljotiinilla. Eikun itselääkintää ja seuraavat 4-5 päivää verioksennus ja -ripuli.

 Menin lääkäriin, remittoi sairaalaan, jossa aloin diapamin ja tramadolin jälkeen viihtyä. Hoitivat migreeninä kuukauden kestäneiden päänsärkyjen jälkeen. Ei tämmöistä kuitenkaan siellä pidetä, paiskasivat yötä vasten kotiin ja hyvä niin, jollakin (ehkä minulla) olisi kuitenkin ollu MRSA (kas kun eivät kysyneet työskentelenkö sikojen parissa, ei näille tullut mieleen).

 Toista viikkoa siitä nyt on, pääni on muuttunut biomassalaitokseksi ja kroppa on kaikkea muuta kun jäntevä triathlonistin keho. Näköjään roppa ottaa aikansa parantua, sillävälin eiku niistämisiin! NIISK!!

******************************************'

January went in a tiny cold, I wasn't really well nor ill. I was doing work gigs to Ostrobothnia, other times traininw went well, then it didn't. Stiff gait, I'd say until... A couple of dayswent well, monday I had a good run, tuesday 2hrs on an indoor bike and wednesday 40C fever, and shivering under plenty of blankets. How sweet. That I could have handled, but not the headache to which guillotine would have helped. So, this was followed by bloody vomit and -diarrhea for the next 4-5 days.

To see a doc then, she put me to a hospital, that started to be confy after tramadol and diazepam. They treated the whole thing as a migraine (nobody did ask if I worked with pigs, so much for taking cover from MRSA). They threw me out to the night anyway.

Second week with the major kick now, my head is turning into a miomass factory and body wants to go to sleep, not run. I feel everything else than a triathlete now, blagh. Catch you later sneezing!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti